tiistai 21. helmikuuta 2017

Kun aika juoksee

Elämä täällä on ollut viime aikoina melko hektistä, joten blogin päivittäminen on jäänyt. Kun on ollut hetki omaa aikaa, on tehnyt mieli nauttia vain hiljaisuudesta tai nukkua. Hiljaisuutta joutuu välillä etsimään, mutta onneksi on mangrove, johon voi paeta melua. Vaikka välillä meno on ollut hetkittäin viime aikoina liian hektistä minulle, olen nauttinut täysin miltei joka hetkestä ja aika on kulunut vauhdilla. 

Arkena aamupäivä olemme touhunneet kanalan mutaseinien parissa ja iltapäivät olemme maalanneet koulua tai tehneet töitä puutarhassa. Toissa viikonloppu alkoi tavallaan jo perjantaina, kun vierailimme yhden paikallisen vapaaehtoisen äidin luona. Meitä vastassa oli niin iloinen ja nauravainen emäntä sekä kaunis koti. Ja voi että, mitkä ruuat meitä odottikaan siellä. Kanaa, riisiä, chapateja eli 'kovia' lettuja ja mangoa. Ainoastaan ruokaillessa teki pahaa, kun kastikkeessa oli kaikki osat kanasta, myös jalat varpaineen. Minun lautaselle eksyneet kanan palat päätyivät lopulta kaikessa hiljaisuudessa lattialla olevalle luulautaselle, josta kissa kävi hakemassa syömättä jättämäni kanat. Vierailu oli kaiken kaikkiaan todella mukava. Tuntui vähän siltä kuin olisi mennyt käymään omilla vanhemmilla. Ainakin maha oli yhtä täynnä ja mukaan viemiset olivat yhtä isot kuin kotoa lähtiessä. Vierailun päätteksi kävimme tutustumassa paikalliseen kouluun. Rehtori ei vaikuttanut innostuneelta käynnistämme ja hän ei juuri kertonut mitään koulusta, joten käynti jäi melko pintapuoliseksi. Tämä vierailu oli ensimmäinen, jolloin meitä ei toivotettu monta kertaa tervetulleiksi.



Saatiin muutama hedelmä mukaan.
Toissa viikon lauantain vietimme shoppaillen Ukundassa. En ostanut juuri mitään, koska kaikissa kaupoissa myydään lähinnä afrikkalaisia kankaita ja mekkoja. Shoppailupäivä oli kuitenkin mukava, koska kerrankin oli aikaa kierrellä kauppoja rauhassa ja ihmetellä näkemäänsä. Sunnuntaina kävimme Chale Islandilla. Matkustimme sinne pikipikeillä eli moottoripyörillä, koska matka oli lyhyt. Saarelle kävelimme meren pohjaa pitkin. Koska vesi oli matalalla, pääsimme mutakylpyyn Intian valtameren pohjaan. Ja ennen kylpyä olimme mutasotaa ja oli mahtavaa kun pystyi heittäytymään täysillä mukaan eikä tarvinut huolehtia mistään. Mutakylvyn jälkeen vuorossa oli snorklaus, mutta snorkalatessa ei juuri ollut mitään nähtävää. Kävelimme pois saarelta veden noustessa takaisin. Vastarannalla söimme hedelmäpitoisen lounaan ja lähdimme kylään katsomaan ystäviemme jalkapallomatsia, joka oli maan tapaan reippaan tunnin myöhässä.





Viime viikko kului erityisen nopeasti. Työt ovat tuntuneet mukavalta ja olemme saaneet apua kivasti paikallisilta nuorilta. Ja välillä töiden lomassa on ollut aikaa myös riehumiselle mutasodan merkeissä. Täällä on niin ihanaa se, ettei mikään ole liian vakavaa, ja voi huoletta olla välillä lapsekas. Viime viikko oli erityinen nousuveden takia, sillä ensimmäistä kertaa olemme nähneet mangrovessa vettä ja päässeet uimaan mangroveen. Siksi otimmekin viime viikolla ilon irti ja vietimme illat mangrovessa pelaten lentopalloa jalkapalolla, nauttien auringon laskuista ja uiden mangrovessa. Viikon päätteksi matkustimme Nairobiin, jossa vietimme viikonlopun. Kirjoitan myöhemmin tällä viikolla tekstin erikseen tästä reissusta, joten ei nyt enempää Nairobista.




Kaiken kaikkiaan ollut niin mukavaa täällä. Ja on ollut mahtavaa huomata, että olen omaksunut jo monta paikallista tapaa. Sen sijaan, että suihkuveden hakeminen kaivosta turhauttaisi niin kuin alussa, nautin siitä, että joudun tekemään töitä suihkun eteen. Ja veden kanto on helpottunut, kun on alkanut kantaa ämpäriä pään päällä. En myöskään enää jätä pyykkämättä, jos narulla ei ole tilaa vaan laitan pyykit kuivumaan maahan niin kuin täällä on tapana. Ja ilman lamppua liikkuminen pimeässä sujuu jo hyvin. Ja olen hiljalleen myös siedättynyt pahoille hajuille, melulle ja yltiösosiaaliselle elämälle. Toivottavasti vielä Suomessa jaksaa olla yhtä sosiaalinen. Tavallaan pelottaa Suomeen paluussa se, että miten kokee oman vanhan elämän ja tuleeko aluksi yksinäinen olo, kun on tottunut että seuraa on koko ajan. Mutta onneksi itsekin voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka aktiivisen elämän haluaa ja miten taas sopeutuu elämään Suomessa. Odotan jo kovasti Suomeen paluuta, mutta en niin paljon, ettenkö osaisi nauttia täällä olostani loppuun asti!





Tämä päivitys oli nyt vähän pikainen, mutta koitan panostaa seuraavaan päivitykseen vähän enemmän.


<3: Ansku

3 kommenttia:

  1. Ai että, niin kiva lukea kuulumisia ja nähdä kuvia sieltä! Täällä malttamattomana odotellaan toukokuun loppua ja omaa reissua.
    Ihanaa ku kirjotat niin rehellisesti ja realistisesti! Kananvarpaineen kaikkineen. :D
    -Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, teillä vasta kaikki tää edessä! Pitää keväällä joskus nähdä ja käydä vaikka kahvilla ennen lähdette! Ja kiitos, kiva kuulla palautetta! :)

      Poista